Tekstit

Näytetään tunnisteella Zacharias Topelius merkityt tekstit.

Koko perheen kesäteatteri – Laajasalon huvilateatteri

Kuva
Olen useita kesiä suunnittelut ja puhunut, että menisin kesäteatteriin mutta aina on kesä tullut ja mennyt enkä yhdessäkään katsomossa ole istunut. Laajasalo-syndroomaan kuuluu ideoiden impulsiivinen toteuttaminen ja kun vahingossa löysin Laajasalon Huvilateatterin , tiesin, että tänä kesänä puheestani tulee totta. Tänään 30.5.2022 kävin katsomassa ihastuttavan satunäytelmä Tuhkimon. Laajasalon huvilateatteri on perustettu vuonna 2015 ja se on ammattijohtoinen harrastajateatteri. Teatteri tekee omien sanojensa mukaan ”työtä tosissaan, mutta ei liian vakavasti”. Kylämäinen yhteisö loihtii esitykset talkoohengessä sekä kaikki lavasteet ja puvut entisten näytelmien materiaaleista.  Huvilateatteri sijaitsee osoitteessa Tuurholmanpolku 5, Vaaleanpunaisen huvilan idyllisessä pihapiirissä. Huvila tunnetaan myös Lindroosin huvilana , sillä varhaisimman tiedon mukaan huvilassa asui silloisen Helsingin pitäjän suutari, Johan Henrik Lindroos . Huvila on rakennettu ilmeisesti 1800-luvun puoliv...

Kartanoiden saari – Tullisaaren kartano, Turholma

Kuva
Ajatella, että eräitä suomalaisen kulttuurin suurnimiä – Runeberg, Snellman, Engel, Topelius sekä Pacius – on nähty usein Tullisaaressa, liikemies Henrik Borgströmin vieraina. Sukelletaan seuraavaksi Tullisaareen tarinaan tässä viisiosaisen kirjoitussarjani ”Kartanoiden saari” toisessa osassa.  Kuningas Kustaa Vaasa antoi Tullisaaren tilan lahjana porvoolaiselle porvari Per Jönsson Ruuthille vuonna 1558. Laajasalon luoteisosassa sijainnut tila sijaitsi niemellä, joka aikanaan oli ollut veden ympäröimänä. Tullisaaren aluetta on kutsuttu myös nimillä Tullholm, Tureholm sekä Turholma. Varsinkin jälkimmäistä nimeä käyttävät edelleen vanhemman sukupolven laajasalolaiset (myös kirjoitusasussa Tuurholma). Puhutaan siis Turholmasta myös tässäkin kirjoituksessa. Turholma, joka oli rälssisäteri, päätyi takaisin kruunun omistukseen vuonna 1574 ja myöhemmin se siirtyi Ruuthin vävyn omistukseen. Ruuthin vävy oli Helsingin pormestarinakin toiminut Lauri Mikonpoika (Lars Mickelsson, aateloitu ...

Laajasalon luonto - vehreää merimaisemaa

Kuva
Ihanan vehreä, mäntymetsäinen ja merellinen Laajasalo on noin 8,5 km 2  (eli noin 850 ha) kokoinen suuri saari Helsingissä. Noin puolet saaresta on rakennettua aluetta ja puolet viheraluetta. Saarella on rantaviivaa yli 30* kilometriä.  Laajasalon poikki kulkee kaakkois-luoteissuuntainen kallioselänne. Se on korkeimmillaan lähes 40 metriä meren pinnan yläpuolella. Selänteen molemmilla sivuilla sijaitsevat alavat laaksoalueet, kuten Yliskylän Sarvastoon ulottuva laaja alanko, ja Tullisaaresta Stansvikiin ulottuva laaksoakseli. Laaksot ovat suhteellisen matalia ja tulvaherkkiä, sillä matalammillaan ne ovat jopa alle yhden metrin meren pinnan yläpuolella.   Maaperä on hyvin kallioinen. Rantaviivaa saarella on yhteensä noin 34 kilometriä. Tämä on poikkeuksellisen pitkä rantaviiva yhdelle kaupunginosalle. Rannoista valtaosa ovat kallio- ja kitkamaarantoja, mutta myös luonnonhiekkarantoja on jonkin verran.     Arvokkaita luontokohteita Laajasalon luonto on rikast...