Laajasalo-syndrooma

Kartanoiden historia on mielestäni mielenkiintoinen osa historiaamme. Vaikka Suomi onkin tasavalta, on meillä paljon aatelista ja kuninkaallista taustaa Ruotsin valtakauden ajalta. Ruotsin vallan aikana aatelisten maanomistus kasvoi voimakkaasti ja esimerkiksi saarellemme perustettiin kartanoita yhdistelemällä lahjoitusmaita ja talonpojilta hankittuja maita suurtiloiksi ja säterikartanoiksi.  Kartano tarkoittaa suurtilaa ja sen isoa ja usein arkkitehtonisesti merkittävää päärakennusta. Vaikka kartanolle ei ole tarkkaa määritelmää, tarkoitetaan kartanolla yleensä vaurasta suurtilaa, joka omistaa paljon metsää ja maata. Kartanoilla on yleensä puutarha ja sen omistaja on yleensä vauras ja yläluokkaa edustava ihminen tai aatelinen.  Laajasaloa voi kutsua huviloiden mutta myös kartanoiden saareksi, sillä saarella on monia kartanoita: Turholman kartano (1500-luvulta, rakennus jo tuhoutunut), Degerön kartano (1600-luvulta) sekä Stansvikin ja Jollaksen kartanot (erotettiin Degerön kartanosta 1

Männyissä on se jokin mikä viehättää. Ehkä se on sen punahopeanruskea, ”liukuvärjätty”, rosoinen runko sekä aina armeijanvihreä ja tuuhea kruunu, joka ulottuu korkeuksiin asti. Ehkä se on männyn veistosmainen ja taipuisa siluetti sekä huumaavan raikas tuoksu. Ehkä se on miltä aurinko saa männyn näyttäytymään sinistä taivasta vasten ja ajatukset karkaavat merelle, turvapaikkaan, huolettomaan lapsuuteen. Tai sitten se on tämän kaiken yhdistelmä. Joka tapauksessa, mänty – honka – petäjä, on lempipuuni ja koska olen myös historiafani, voi vain olettaa, että fanitan Yliskylän upeutta, haltiamäntyä.  Ennen kristinuskon saapumista Suomeen, satoja vuosia sitten, uskoivat ihmiset, että jokaisella puulla, kuten myös kaikella luonnossa, on sielu. Niinpä ennen kuin puuta lähdetiin kaatamaan, kopautettiin puun kylkeä kirveen hamaralla, jotta puun sielu ehtii poistua ennen kaatoa. Puu saattoi olla uskomuksen mukaan myös pyhä, jolloin puun juurelle tuotiin uhrilahjoja.  Uhripuita ja pyhiä lehtoja on

Vanhojen rakennuksien taustat ja historiat ovat lähellä sydäntäni olevia asioita. Miksi rakennus on olemassa ja kuka siinä on asunut, tai mikä taho siinä on toiminut? Seurojentalo osoitteessa Yliskylänkaari 10 on kiehtonut minua jo jonkin aikaa, etenkin sen hieman kirkkomainen ja puhdas ulkomuoto, joka nykyään toimii VPK:n palokunnantalona. Sen historia on kiehtova ja yli 100-vuotinen. Laajasalossa toimi nimittäin 1900-luvun alkupuolella ruotsinkielinen alakansakoulu, jolle valmistui vuonna 1912 uusi koulurakennus – siis nykyinen Seurojentalo. Ja siitä talon muodonmuutosmatka alkaa… Herttoniemen kartanon perilliset lahjoittivat vuonna 1881 Helsingin maalaiskunnalle Laajasalon sillan vieressä, Herttoniemen puolella, sijainneen kartanon entisen päärakennuksen tontteineen yläkansakoulun tiloiksi sekä rahaa opettajan palkkaamista varten. Näin Laajasalo-Herttoniemen seudun ensimmäinen koulu sai alkunsa. Seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 1898, paikalle rakennettiin uusi koulurakennus ja ent

Laajasalon Seurojentaloon rakennettiin laajennusrakentamisen yhteydessä myös elokuvateatterivalmiudet. Laajasalolainen arkkitehti Kai Sucksdorff laati piirustukset elokuvateatterin konehuoneelle, joka oli paloturvallisuusmääräykset täyttävä ja se sijaitsi talon vintillä. Myös ääni- ja elokuvakoneistoon investointiin. Tilat hyväksyttiin elokuvateatterikäyttöön Filmiteknisen lautakunnan toimesta tammikuussa 1947.  Elokuvateatteri pyöri nimellä Bio Degerö koko toimintansa ajan. Elokuvaesityksiä pidettiin aina keskiviikko- ja sunnuntai-iltaisin kello 19–22. Tämä tarkoitti yhtä esitystä illassa, joskus esityksiä oli kaksikin, jolloin kellonaika oli pitempi. Esityksille oli toiminnan alkuaikoina tiukka ohje: niiden oli oltava laadukkaita ja siveellisiä.  Tilojen suunnitteluun osallistunut johtaja Oskar Lindelöf , joka oli lupautunut aloittamaan toiminnan uudessa elokuvateatterissa, luopui hankkeesta jo ennen kuin se ehti edes alkaa. Tilalle saatiin johtaja Axel Sinitähti , joka pyöritti elo

Pääsiäislauantaina poikkesimme mieheni kanssa päiväkahvilla Villa Wuorion pop-up café & bar Hangessa. Villa Wuorio on merellisissä maisemissa oleva idyllinen ja puistomainen alue, johon kuuluu yli 120 vuotta vanha hirsihuvila Villa Wuorio, kalastajatorppana ja vierashuvilana toiminut Villa Bergvik sekä rannalla sijaitseva Rantasauna paljuautoineen. Rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla Villa Wuoriolla on korkein mahdollinen rakennusten suojeluluokitus, eli sr-1, jonka se sai vuonna 1982. Itse jugendtyylinen hirsihuvila valmistui Suomen maineikkaamman koristemaalarin, Salomo Wuorion ja tämän perheen, kesäasunnoksi 1901. Huvilan suunnittelusta vastasi sen aikaiset nuoret arkkitehtilupaukset Herman Gesellius , Armas Lindgren  ja Eliel Saarinen . Villa Wuorio Huvila sijaitsee maa-alueella, joka aikanaan kuului Tullisaaren kartanolle (Tuurholma), kunnes se myytiin Aino Acktén  perillisten toimesta Helsingin kaupungille vuonna 1929. Salomo Wuorio oli vuokrannu

Aurinkoisena kevätlauantaina päätettiin lähteä mieheni kanssa pitkästä aikaa ravintolaan syömään. Koronapandemian aikana ravintolaruokaa on lähinnä haettu vain take-awaynä kotiin, mutta paljon kehuja saanut pizzeria teki uteliaaksi ja päätimme suunnistaa kohti ”Napolia”. Laajasalosta ei tarvinnut poistua laisinkaan,  sillä osoite on Koirasaarentie 50. Olen napolilaisen pizzan ykkösfaneja. Noin kymmenen vuotta sitten interrailasin läpi Italiaa ja kohtasin ruokarakkaani – autenttisen napolilaisen pizzan. Muistan edelleen, kuinka tomaattikastikkeen hapokas makeus kohtasi pehmeän suolaisen prosciutton sekä täyteläisen ja kermaisen mozzarellan. Pohja oli täydellinen – rapea päältä, pehmeä ja ilmava sisältä, eikä todellakaan pullamainen tai raskas. Pizzeria oli napolilaisella kujalla; ulkona sijaitsivat haisevat roska-astiat ja katu oli likainen paahtavassa auringonpaisteessa – pizzerian sisällä oli huumaavaan tuoksuinen ilmastoitu hämärä kolo muutamalla neljän hengen pöydällä sekä jättimäis