Villa Wuorio - Laajasalon merellinen (kesä)olohuone

Pääsiäislauantaina poikkesimme mieheni kanssa päiväkahvilla Villa Wuorion pop-up café & bar Hangessa. Villa Wuorio on merellisissä maisemissa oleva idyllinen ja puistomainen alue, johon kuuluu yli 120 vuotta vanha hirsihuvila Villa Wuorio, kalastajatorppana ja vierashuvilana toiminut Villa Bergvik sekä rannalla sijaitseva Rantasauna paljuautoineen.

Rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla Villa Wuoriolla on korkein mahdollinen rakennusten suojeluluokitus, eli sr-1, jonka se sai vuonna 1982. Itse jugendtyylinen hirsihuvila valmistui Suomen maineikkaamman koristemaalarin, Salomo Wuorion ja tämän perheen, kesäasunnoksi 1901. Huvilan suunnittelusta vastasi sen aikaiset nuoret arkkitehtilupaukset Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen.


Villa Wuorio
Villa Wuorio

Huvila sijaitsee maa-alueella, joka aikanaan kuului Tullisaaren kartanolle (Tuurholma), kunnes se myytiin Aino Acktén perillisten toimesta Helsingin kaupungille vuonna 1929. Salomo Wuorio oli vuokrannut kyseistä maata Tullisaaren kartanolta jo vuodesta 1897 – alueella sijaitsi tuolloin 1860-luvun aikana rakennettu kalastajien torppa, eli Villa Bergvik. Torppaa laajennettiin 1800- ja 1900-luvun vaihteessa ja se muutettiin vierastaloksi 1900-luvun alussa. 

Wuorio muutti Bergvikin huvila-alueen kokonaisvaltaisesti perheensä kesäkeitaaksi. Uusi Villa Wuorio rakennettiin kallion päälle, alueen korkeimmalle kohdalle, ja huvilan itäpuolelle nousi edelleen paikallaan oleva leikkimökki. Leikkimökin ja Villa Bergvikin välisestä tasaisesta alueesta muokattiin muotopuutarha. Alueelle pystytettiin myös nyttemmin puretut käymälä ja talonmiehen asunto.

Villa Bergvik / Wuorion Ranta
Villa Bergvik / Wuorion Ranta

Villa Wuorio ja Villa Bergvik sekä alueella olevat muut pienrakennukset pysyivät Wuorion perheen kesähuvilakäytössä aina vuoteen 1964 asti, jolloin Wuorion ainut perillinen – arkkitehti Karl Gunnar Valdemar Wuorio – myi rakennukset Helsingin kaupungille. Alue oli tämän jälkeen pitkään Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksen käytössä. 


Uutta elämää vuonna 2021

Villa Wuorion alueen kaikki rakennukset ovat edelleen Helsingin kaupungin omistamia, mutta aluetta vuokraa, ja näin ollen isännöi, vieraanvarainen yrittäjäpariskunta – Kati Stenman ja Samu Härkönen. Pariskunta voitti Villa Wuoriosta käydyn tarjoushuutokaupan keväällä 2021 – tätä ennen huvila on seissyt tyhjillään ilman vakituista vuokralaista vuodesta 2014. 

Nyt alue toimii merellisenä keitaana niin laajasalolaisille kuin muillekin. Villa Wuorion voi kuka tahansa vuokrata erilaisiin tapahtumiin, kuten häihin, perhejuhliin tai kokouksiin. Huvilaan mahtuu kaiken kaikkiaan 120 henkilöä. Pienempiin tapahtumiin voi vuokrata Villa Bergvikin, joka tunnetaan myös nimellä Wuorion Ranta. Vuokraus onnistuu pääasiassa kesäkauden ulkopuolella (syys-toukokuu) – kesäkaudella Wuorion Rannassa toimii nimittäin merellinen café & bar. Alueella sijaitsee myös hurmaava puulämmitteinen Rantasauna sekä sen edessä oleva paljuauto.


Merimaisemaa ja rantatuoleja
Merimaisemaa ja rantatuoleja


Merellinen maisema, taustalla oikealla Rantasauna sekä vihreä paljuauto
Merellinen maisema, taustalla oikealla Rantasauna sekä vihreä paljuauto

Wuorion Rannassa kahvittelua jo ennen kesää

Kevättalven aikana on Wuorion Rannan Hanki pop-up café ollut auki säävarauksella ja yksityistilaisuuksien puitteissa aina lauantaisin ja sunnuntaisina klo 12–16. Hanki on pääsiäisenä auki viimeistä kertaa ennen kesäkauden avajaisia. Vielä pääsiäismaanantaina ehtii poiketa kahvilla!


Hanki pop-up café & bar a-stand
Hanki pop-up café & bar

Emme voineet keksiä parempaa päiväkahvipaikkaa pääsiäisen kunniaksi kuin paljon kehuttu Wuorion Ranta, jossa emme ole aiemmin vierailleetkaan. Herkuttelimme lasiverannalla mokkapalalla ja mangojuustokakulla sekä nautimme erittäin maukasta kahvia ihanissa puitteissa. Tunnelma oli keväinen ja kaunis – auringonpaiste siniseltä taivaalta, lähes auennut meri, keltaisia narsisseja ja pääsiäismunin koristeltuja oksia, nauravia lapsia pääsiäismunien jahdissa, kaivonrengasnuotion savuinen tuoksu sekä pikkulintujen sinfonia. Kauas horisontissa näkyi ihanaa saaristomaisemaa ja tähyilimme myös vastarannalla sijaitsevaa Santahaminaa. 


Pääsiäistunnelmia Wuorion Rannassa, Hanki pop-up kahvilassa
Pääsiäistunnelmia Wuorion Rannassa, Hanki pop-up kahvilassa

Suussa sulava mokkapala ja kuppi kuumaa kahvia
Suussa sulava mokkapala ja kuppi kuumaa kahvia

Kuulemma Wuorion Rannassa kannattaa nauttia myös kesäisistä auringonlaskuista ja tuurilla saattaa bongata myös kotihylkeeksi nimetyn veijarin. Lisäämme uusintavierailun ehdottomasti kesän todo-listallemme, jolloin luultavasti kokeilemme myös rantabaarin antimia uudessa kesäolohuoneessamme. 


Villa Wuorio sijaitsee osoitteessa Vuorilahdentie 5, 00870 Helsinki. Seuraa Villa Wuoriota Instagramissa @villa.wuorio ja Facebookissa @villawuorio.


Kuvat: © Laajasalo Syndrooma, 2022




Aiheesta lisää & Lähteet: 

https://saarenoma.fi/villawuorio/

https://saarenoma.fi/villawuorio/tietoa-villa-wuoriosta/

https://eastonhelsinki.fi/villa-wuoriossa-on-pitkasta-aikaa-elamaa/

https://www.hel.fi/hel2/kaumuseo/rakennusinventoinnit/laajasalo/jakelu/rakennukset/09143000010137011.htm 

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mika-on-historiallisesti-merkittavien-huviloiden-kohtalo-helsinki-haluaisi-eroon-useista-koska-niiden-yllapito-on-kallista-parasta-suojelua-on-niiden-kayttaminen/7411402#gs.xmmwjw


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Thai Papaya – saaren oma thaimaalainen ravintola

Laajasaloon kuntoportaat jo vuonna 2023 – Ilomäenpuiston kuntoportaat

Kartanoiden saari – Tullisaaren kartano, Turholma