Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2022.

Laajasalon nähtävyydet – koe ainakin nämä

Kuva
Ensi viikolla, eli 17.-23.10., Laajasaloon saapuu yli 1 000 thaimaalaista palkintomatkailijaa. He ovat Aasian suurimman vakuutusyhtiön henkilökuntaa. Saaren oma Thai Papaya sai kunninan heidän kestimisille : viikon aikana ravintola tarjoilee sekä lounasta että illallista tälle joukolle. Turistien innoittamana päätin koota tämän Top 10 –listan Laajasalon nähtävyyksistä. Tunnelmakuva Laajasalon uimarannalta.  Kuva: © Lahtinen, 2022 1. Laajasalon portti – vanhan moottorikadun silta Ulkomuodoltaan ei mikään erikoinen nähtävyys mutta Herttoniemensalmen ylittävä silta yhdistää Laajasalon Herttoniemeen ja on ainoa väylä, jota kautta autoilijat pääsevät saareen. Tässä mielessä silta on tärkeä osa Laajasaloa. Historian aikamatkalla voi myös oppia laajasalolaisesta elämästä ennen tätä moottorikatusiltaa. Ennen siltaa Herttoniemensalmi ylitettiin nimittäin venein ja lautoin. Venäläiset rakensivat ensimmäisen salmen ylittävän sillan 1870-luvun loppupuolella. Siltaa korotettiin höyrylaivoille eikä

Matosaari – niemi Jollaksessa

Kuva
Ensimmäisen kerran kuulin Matosaaresta, kun mieheni kollega suositteli paikkaa meille. Hän on asunut Laajasalossa aiemmin ja kun kerroimme muuttavamme Laajasaloon, antoi hän meille kattavan listan ”Laajasalon nähtävyyksistä”. Tämän listan kärkipaikkaa piti Matosaari.  Matosaaren sisäänkäynti. Taustalla huvilanvartijan asunto sekä vanha autotalli. Kuva: Sipilä, Tuula 2021. Helsinkikuvia.fi Kun vierailimme Matosaaressa ensimmäistä kertaa, jätimme automme hotelli Jollas89 vieressä olevalle yleiselle parkkipaikalle ja kävelimme rantareittiä pitkin kohti Matosaarta. Saapuminen tuntui kuitenkin väärältä, sillä tie oli kapea ja johdatti suoraan ”jonkun” pihaan. Tuntui kuin olisimme yksityisalueella.  Pelko oli kuitenkin väärä, sillä Matosaari on puistoksi kaavoitettu ja sen omistaa Helsingin kaupunki . Se on myös Helsingin Meripelastus ry:n tukikohta . Ry omistaa Matosaaren rakennukset sekä on vuokrannut meripelastusaseman maa-alueen 30 vuodeksi kaupungilta, mutta ry toivottaa jatkossakin ul

ODD Bakery lääkkeeksi hehkutusherkuttelun oireisiin

Kuva
Seurailen Instagramissa ”haukan silmin”, että mitä täällä meidän kotisaarella tapahtuu ja mitkä asiat puhututtavat. Näin siksi tässä alkuviikosta K-Market Kruunuvuorenrannan tekemän ”hehkutuspostauksen” ODD Bakeryn leivoksista. Laajasalo-syndroomani hehkutusherkutteluoire heräsi ja innostuin oitis, sillä taikasanat ”banaanileipä” sekä ”mokkapalat” mainittiin. Nämä ovat makeista herkuista kaksi ehdotonta suosikkiani, joita silloin tällöin leivon myös itse.  Löysin itseni eilen perjantaina Kruunuvuorenrannasta, kun kävin ihastelemassa Ipnos – Lintujen kuiske –valo- ja äänitaideteosta Öljysäiliö 468:ssa . Minun teki kuitenkin kovasti mieli makeaa ja hehkutusherkutteluoireisena suunnistin K-Marketiin hankkimaan ”lääkettä” oireisiini. Laajasalo-syndrooma siis herättää ajoittain sellaisen oireen, jolloin syndrooman kanssa elävä ihminen huomaa jotain Laajasalossa hehkutettua herkkua (tai oikeastaan mitä tahansa) ja hänessä herää vastustamaton tarve saada itselleen nimenomaan hehkutuksen koht

Kruunuvuorenranta valotaiteen näyttämönä

Kuva
Kruunuvuorenrannasta tehdään kovaa vauhtia valon kaupunginosaa, jota voi ihailla niin paikan päällä kuin kauempaa kantakaupungista ja Helsingin saaristosta. Keskeiseksi osaksi kaupunginosan identiteettiä ovat valotaide ja valaistus, jotka loistavat upeina yleisillä alueilla, tonteilla ja rakennuksissa. Lokakuu on alkanut ja illat pimenevät nopeasti. Nyt on aika suunnistaa kohti Kruunuvuorenrantaa valotaidekierrokselle. Valotaideteokset sijoittuvat Koirasaarentien alkuun ja loppuun sekä Jurmonkujalle, Rosalankujalle ja Gunillantielle. Valotaidekierros kannattaa aloittaa Alepa Kruunuvuorenrannan edestä ja suosittelen tätä mukavaksi iltakävelyksi. Kierros on yhteensä noin 6 km pitkä, Alepa alku- ja loppupisteenä.   Kierros alkakoon: Alepan sisäänkäynnin edustalla, Koirasaarentien alkupäässä komeilee kiemurteleva Madonluvut (As. Oy Henrik Borgströmintie 2). Metalliseen pintaan on kaiverrettu lauseita, jotka ovat itse asiassa Kalevalan runojen säkeitä. Teos valaistaan sisältäpäin, mikä s