Tekstit

Näytetään tunnisteella avanto merkityt tekstit.

Sauna, avanto ja hyvä mieli – karjalaisittain

Kuva
Blogi on ollut talviunilla ja herää nyt taas vihdoin! Laajasalo-syndroomani houkutteli minut sohvannurkilta kohti Karjalaisten kesäkotia , joka kylläkin on näin talvikeväisin vielä kiinni, mutta sen rannassa on tarjolla jotain aivan ihanaa arjen luksusta. Puolitoista tuntia puulämmitteistä saunaa, vatisuihkuja ja valaistun laiturin saattelemana hyytävän virkistävää Itämerta – siinä vasta on hyvän mielen eväät. Ja kun vielä saa nauttia kuunloistossa tähtitaivaan alla, planeettojen seurassa. Blogi jäi talviunille vaivihkaa, puoli vahingossa. Joulu ja vuodenvaihde menivät niin nopeasti kaikessa touhuluissa, ja hieman sairastellessa, ja parin viikon talvilomakin piti ajatuksia pois kirjoittamisesta. Kirjoittamiselle ei oikein vain jäänyt aikaa ja ajatusta. Syndroomaa podin kuitenkin koko ajan. Sen voimin kävin jonkin verran talvipyöräilemässä ja hiihtämässä, mutta kotoilin myös omassa ihanassa kodissa, niin työn kuin kotiaskareiden merkeissä. Saarelta poistuminen oli talven aikana harvassa...