Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2022.

Kartanoiden saari – Uppbyn tila

Kuva
Olemme tutustuneet Turholman (Tullisaaren), Degerön, Stansvikin ja Jollaksen kartanoiden värikkääseen historiaan. Nyt vuorossa olisi omasta mielestä se värikkäin ja ehkä jopa dramaattisin. Uppbyn tilan (Uppby hemman) päärakennukset eivät ehkä olleet kartanomaiset mutta kyseessä on suurtila ja sen juuret juontavat pitkälle 1500-luvun taa. Uppbyn tila on kirjoitussarjani ”Kartanoiden saari” viides ja viimeinen osa.  Uppbyn tilan uusi päärakennus kuvattuna vuonna 1969. Saanut uuden ulkoasun 1900-luvun alussa. Rakennusvuosi tuntematon, veikkaus 1800-luvun loppupuolella. Sittemmin purettu.  Kuva:  Hakli, Kari, helsinkikuvia.fi Palataan ajassa kauas taaksepäin, aina 1500-luvulle asti sekä silloiseen Degeröbyhyn (=Laajasaloon). Vuonna 1540 Suomi oli osa Ruotsia eikä Helsinkiä ollut vielä perustettu. Tuolloin Degeröbyssä oli kruunun verokirjojen mukaan neljä talonpoikaistilaa, sekä Turholman tila . Näistä talonpoikaistiloista kolmesta muodostettiin Degerön kartano runsas sata vuotta myöhemmi

Tutustu Laajasaloon sovelluksien avulla

Kuva
Tein tässä vähän aikaa sitten koosteen Laajasalon nähtävyyksistä ja olen myös kirjoittanut  Laajasaloon tutustumisesta pyörällä . Itse kun edelleen tutustun rakkaaseen kotisaareemme, käytän useita eri tiedonlähteitä apunani: kirjoja, artikkeleita, paikallisuutisia, sosiaalista mediaa, laajasalolaisia… On minulla puhelimessa myös kaksi sovellusta, joiden avulla olen tutustunut Laajasaloon tarkemmin. Toinen niistä pelillistää tutustumista, toinen on seuran luoma kartta- ja tapahtumasovellus. Sovellukset ovat geokätköilyn oma sovellus Geocaching , jonka voi ladata sovelluskaupoista, sekä Laajasalo-Degerö Seuran kehittämä MyLaajasalo –sovellus, joka löytyy osoitteesta laajasalo.app . Vasemmalla kuvakaappaus Geocaching sovelluksesta, jossa komeilee kaikki Laajasalon geokätköt. Oikealla kuvakaappaus MyLaajasalo-sovelluksesta. Geocaching -sovellus Geokätköilyn aloitin vuonna 2018 yhdessä mieheni kanssa. Harrastuksesta olin kyllä kuullut jo pari vuotta aiemmin, mutta innostus nosti päätään, k

Laajasalon nähtävyydet – koe ainakin nämä

Kuva
Ensi viikolla, eli 17.-23.10., Laajasaloon saapuu yli 1 000 thaimaalaista palkintomatkailijaa. He ovat Aasian suurimman vakuutusyhtiön henkilökuntaa. Saaren oma Thai Papaya sai kunninan heidän kestimisille : viikon aikana ravintola tarjoilee sekä lounasta että illallista tälle joukolle. Turistien innoittamana päätin koota tämän Top 10 –listan Laajasalon nähtävyyksistä. Tunnelmakuva Laajasalon uimarannalta.  Kuva: © Lahtinen, 2022 1. Laajasalon portti – vanhan moottorikadun silta Ulkomuodoltaan ei mikään erikoinen nähtävyys mutta Herttoniemensalmen ylittävä silta yhdistää Laajasalon Herttoniemeen ja on ainoa väylä, jota kautta autoilijat pääsevät saareen. Tässä mielessä silta on tärkeä osa Laajasaloa. Historian aikamatkalla voi myös oppia laajasalolaisesta elämästä ennen tätä moottorikatusiltaa. Ennen siltaa Herttoniemensalmi ylitettiin nimittäin venein ja lautoin. Venäläiset rakensivat ensimmäisen salmen ylittävän sillan 1870-luvun loppupuolella. Siltaa korotettiin höyrylaivoille eikä

Matosaari – niemi Jollaksessa

Kuva
Ensimmäisen kerran kuulin Matosaaresta, kun mieheni kollega suositteli paikkaa meille. Hän on asunut Laajasalossa aiemmin ja kun kerroimme muuttavamme Laajasaloon, antoi hän meille kattavan listan ”Laajasalon nähtävyyksistä”. Tämän listan kärkipaikkaa piti Matosaari.  Matosaaren sisäänkäynti. Taustalla huvilanvartijan asunto sekä vanha autotalli. Kuva: Sipilä, Tuula 2021. Helsinkikuvia.fi Kun vierailimme Matosaaressa ensimmäistä kertaa, jätimme automme hotelli Jollas89 vieressä olevalle yleiselle parkkipaikalle ja kävelimme rantareittiä pitkin kohti Matosaarta. Saapuminen tuntui kuitenkin väärältä, sillä tie oli kapea ja johdatti suoraan ”jonkun” pihaan. Tuntui kuin olisimme yksityisalueella.  Pelko oli kuitenkin väärä, sillä Matosaari on puistoksi kaavoitettu ja sen omistaa Helsingin kaupunki . Se on myös Helsingin Meripelastus ry:n tukikohta . Ry omistaa Matosaaren rakennukset sekä on vuokrannut meripelastusaseman maa-alueen 30 vuodeksi kaupungilta, mutta ry toivottaa jatkossakin ul

ODD Bakery lääkkeeksi hehkutusherkuttelun oireisiin

Kuva
Seurailen Instagramissa ”haukan silmin”, että mitä täällä meidän kotisaarella tapahtuu ja mitkä asiat puhututtavat. Näin siksi tässä alkuviikosta K-Market Kruunuvuorenrannan tekemän ”hehkutuspostauksen” ODD Bakeryn leivoksista. Laajasalo-syndroomani hehkutusherkutteluoire heräsi ja innostuin oitis, sillä taikasanat ”banaanileipä” sekä ”mokkapalat” mainittiin. Nämä ovat makeista herkuista kaksi ehdotonta suosikkiani, joita silloin tällöin leivon myös itse.  Löysin itseni eilen perjantaina Kruunuvuorenrannasta, kun kävin ihastelemassa Ipnos – Lintujen kuiske –valo- ja äänitaideteosta Öljysäiliö 468:ssa . Minun teki kuitenkin kovasti mieli makeaa ja hehkutusherkutteluoireisena suunnistin K-Marketiin hankkimaan ”lääkettä” oireisiini. Laajasalo-syndrooma siis herättää ajoittain sellaisen oireen, jolloin syndrooman kanssa elävä ihminen huomaa jotain Laajasalossa hehkutettua herkkua (tai oikeastaan mitä tahansa) ja hänessä herää vastustamaton tarve saada itselleen nimenomaan hehkutuksen koht

Kruunuvuorenranta valotaiteen näyttämönä

Kuva
Kruunuvuorenrannasta tehdään kovaa vauhtia valon kaupunginosaa, jota voi ihailla niin paikan päällä kuin kauempaa kantakaupungista ja Helsingin saaristosta. Keskeiseksi osaksi kaupunginosan identiteettiä ovat valotaide ja valaistus, jotka loistavat upeina yleisillä alueilla, tonteilla ja rakennuksissa. Lokakuu on alkanut ja illat pimenevät nopeasti. Nyt on aika suunnistaa kohti Kruunuvuorenrantaa valotaidekierrokselle. Valotaideteokset sijoittuvat Koirasaarentien alkuun ja loppuun sekä Jurmonkujalle, Rosalankujalle ja Gunillantielle. Valotaidekierros kannattaa aloittaa Alepa Kruunuvuorenrannan edestä ja suosittelen tätä mukavaksi iltakävelyksi. Kierros on yhteensä noin 6 km pitkä, Alepa alku- ja loppupisteenä.   Kierros alkakoon: Alepan sisäänkäynnin edustalla, Koirasaarentien alkupäässä komeilee kiemurteleva Madonluvut (As. Oy Henrik Borgströmintie 2). Metalliseen pintaan on kaiverrettu lauseita, jotka ovat itse asiassa Kalevalan runojen säkeitä. Teos valaistaan sisältäpäin, mikä s

Thai Papaya – saaren oma thaimaalainen ravintola

Kuva
Pidätkö makua pursuavasta, autenttisesta thaimaalaisesta ruuasta? Tänne itä-/kaakkois-Helsinkiin sopii erinomaisesti itä-/kaakkoisaasialainen ruoka, eikö vain? Onneksi meidän saarellamme löytyy järkyttävän hyvä thaimaalainen ravintola. Viherjuuret ovat onnistuneet luomaan jotain aivan omanlaista Kauppakeskus Saaren toiseen kerrokseen. Thai Papayassa pääsee nopeasti vierailulle Thaimaahan. Vaikka ravintola avattiin melkein kolme vuotta sitten, on Thai Papayan juuret vanhemmat. Tarina alkoi nimittäin jo vuonna 2011, kun aviopari ja perustajat Lennu ja Pradab ”Lotta” Viherjuuri osallistuivat ensimmäistä kertaa Ravintolapäivään (= Suomessa samana vuonna alkanut ruokakarnevaali, jolloin kuka tahansa voi perustaa päiväksi ravintolan, kahvilan tai baarin haluamassaan paikassa). He pääsivät tarjoamaan thaikeittiön antimia suurelle yleisölle. Thai Papaya sijaitsee Kauppakeskus Saaren 2. kerroksessa, kirjaston ja kirjaston lukusalin välissä. Pariskunta osallistui Ravintolapäiviin kolme kertaa

Killingholma – pieni kahden huvilan huvilasaari

Kuva
Ihastuttavan lumoava Killingholma on ollut minulle mysteeri, sillä saaresta ei ole paljoakaan tietoa netissä ja olen aina halunnut tietää, mitä kivijalkojen paikalla on aikanaan ollut. Onneksi tähän tuli muutos, kun sain lainattua kirjastosta Jan Strangin kirjoittaman Saaristounelmia Helsingissä. Killingholman historia on ehkä lyhyt mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Huviloiden kohtaloksi koitui, ei niin yllättäen, Helsingin kaupunki.  Killingholma, jonka pinta-ala on noin 3 ha, sijaitsee Tullisaaren kartanon rannassa, melko lähellä Aino Acktén huvilaa, Laajasalon ja Herttoniemenrannan välissä. Saarelle pääsee jalan jalankulkusiltaa pitkin. Alkuperäinen jalankulkusilta rakennettiin 1960-luvun lopulla, mutta se kunnostettiin ainakin tänä kesänä uusilla lankuilla ja paremmilla kaiteilla. Silta ylittää kapean salmen, jota ennen saariston pienet höyrylaivat käyttivät matkoillaan kohti Degerön kanavaa .  Killingholma sekä Killingholman silta. Killingholmalla oli 1900-luvun alkupuolella kaksi

Laajasalon kadunnimet

Kuva
Nimet ovat tärkeä osa jokapäiväistä ympäristöämme, sillä usein ne luovat paikalle sen oman identiteetin. Nimien avulla määritellään paikkoja ja niiden käyttötarkoitusta sekä opastetaan ihmisiä perille. Samalla nimet myös muovaavat kulttuuria, rakentavat kylä- ja kaupunkikuvaa ja vaikuttavat asukkaiden viihtyvyyteen. Itse monesti pohdin katujen nimiä sekä niiden alkuperää. Useat Laajasalossa esiintyvät kadunnimet vievät meidät aikamatkalle historiaan, jopa 1500-luvulle asti. Monesti ne viittaavat saarella vaikuttaneisiin henkilöihin, vanhoihin käytössä olleisiin paikallisnimiin sekä meren läsnäolon vuoksi myös merenkulkuun ja vanhoihin satamapaikkoihin. Joukossa on myös tie, joka otettiin kadunnimistöön laajasalolaisten ehdottamana. Esittelen seuraavaksi aakkosjärjestyksessä joitain Laajasalon katuja ja paikkoja, sekä näiden nimien alkuperän: Aake Pesosen puisto ja  Aakenraitti – näiden nimien alkuperä viittaa Aake Vilho Eelis Pesoseen (1914–1987). Hän oli kapteeni, myöhemmin majuri ja