Killingholma – pieni kahden huvilan huvilasaari

Ihastuttavan lumoava Killingholma on ollut minulle mysteeri, sillä saaresta ei ole paljoakaan tietoa netissä ja olen aina halunnut tietää, mitä kivijalkojen paikalla on aikanaan ollut. Onneksi tähän tuli muutos, kun sain lainattua kirjastosta Jan Strangin kirjoittaman Saaristounelmia Helsingissä. Killingholman historia on ehkä lyhyt mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Huviloiden kohtaloksi koitui, ei niin yllättäen, Helsingin kaupunki. 

Killingholma, jonka pinta-ala on noin 3 ha, sijaitsee Tullisaaren kartanon rannassa, melko lähellä Aino Acktén huvilaa, Laajasalon ja Herttoniemenrannan välissä. Saarelle pääsee jalan jalankulkusiltaa pitkin. Alkuperäinen jalankulkusilta rakennettiin 1960-luvun lopulla, mutta se kunnostettiin ainakin tänä kesänä uusilla lankuilla ja paremmilla kaiteilla. Silta ylittää kapean salmen, jota ennen saariston pienet höyrylaivat käyttivät matkoillaan kohti Degerön kanavaa

Killingholma sekä Killingholman silta.

Killingholmalla oli 1900-luvun alkupuolella kaksi huvilapalstaa. Vanhempi palsta sijaitsi Herttoniemen mailla ja sen huvila oli peräisin vuodelta 1879. Nuorempi palsta sijaitsi taas Turholman mailla ja sen huvila oli vuodelta 1906. Tänä päivänä huviloista on muistona vanhemman huvilan ja sen sivurakennuksen kivijalat. Killingholman omistaa Helsingin kaupunki ja alue on nykyään tarkoitettu kaupungin asukkaiden virkistyskäyttöön.

Hougbergin huvila, 1879–1965 – Killingholman pohjoinen huvila

Killingholman pohjoispuolikas kuului aikanaan Herttoniemen kartanolle. Vuonna 1879 tämä alue vuokrattiin lennätintoimiston esimiehelle ja telegrafistille G.A. Ståhlelle. Hän rakensi paikalle huvilan, johon tuolloin kuului kaksi huonetta ja keittiö, sekä höyrylaivalaiturin ja uimahuoneen. Huvila oli vuokrattavissa jo seuraavana kesänä vuonna 1880.

Ståhle myi huvilan viitisen vuotta myöhemmin, vuonna 1884, tehtailija John Stenbergille, joka harmillisesti ei kauan ehtinyt nauttia paikasta. Hän nimittäin kuoli pari vuotta kaupanteon jälkeen vuonna 1886. Valtioneuvos Frans Walmqvist osti huvilan kuolinpesältä. 


Hougbergin huvilan perustaa sekä portaat.


Walmqvist piti paikkaa kymmenisen vuotta ja myi sen sitten vuonna 1896 pakkahuoneentarkastaja Victor Willhelm Hougbergille, jonka nimeä edesmennyt huvila kantoi aina purkuunsa asti. Tontti oli tähän asti ollut vuokralla mutta Hougberg osti tontin omakseen ja paikasta muodostettiin Killingholmin tila. 

Huvila oli kokenut vuosien saatossa aikamoisen muodon muutoksen rakentamisvuosistaan: huvila oli valkeaksi maalattu, osin kaksikerroksinen ja siinä oli yhteensä seitsemän huonetta. Hougberg laajensi tilaa myös rannalle – vuoden 1901 kartalla näkyi toinen pienempi, tilalle kuulunut asuinrakennus. Se oli rakennettu kiinni rantaan, oli väriltään punainen ja siinä oli kolme huonetta. Sijaintinsa vuoksi monet erehtyivät luulemaan rakennusta saunaksi, mutta saunaa ei talossa ollut. 


Rantarakennuksen kivijalkaa, ranta ja uimalaiturin perustaa.

Tila oli Hougbergin suvun omistuksessa viitisen vuosikymmentä. Victor Hougbergin kuoltua vuonna 1907 tila siirtyi Victorin pojalle, Verner Frithiof Hougbergille. Hän oli Killingholman huvilan pitkäaikaisin isäntä. Hän omisti huvilan liki 40 vuotta ja hänen kuoltua, huvila siirtyi hänen perillisilleen: leskelle Ethel Hougbergille sekä lapsille Margit Töttermanille ja Erik Hougbergille

Vuonna 1955 Hougbergit myivät kiinteistön tontteineen Helsingin kaupungille. Sotien jälkeen oli Helsingin kaupungin kasvu työntynyt kovaa vauhtia Killingholman läheisyyteen. Herttoniemen öljysatama oli noussut vastarannalle, aivan lähelle, ja Laajasalon rannoilla huvilat otettiin ympärivuotiseen käyttöön. Killingholman eteläpäässä olevaan toiseen huvilaan oli tullut vuokralaiseksi vilkasta nuorisotoimintaa harjoittanut yhdistys. Paikan viihtyvyys oli kadonnut ja sen merkitys perinteisessä kesähuvilakäytössä oli vähentynyt. Tästä syystä myyntipäätös oli ollut helppo.

Vuodesta 1955 alkaen kaupunki vuokrasi huvilaa Lasten kesä ry:lle, mutta kymmenisen vuotta myöhemmin kaupunki purki palstan rakennukset. Hougbergien huvila näkyy vielä vuoden 1964 otetussa ilmakuvassa, muttei enää vuoden 1969 versiossa. 

Nykyisin paikalla on muistona osia talojen perustuksista, muun muassa huvilan portaat sekä rantahuvilan kivijalka putkineen.




Kuvia rantarakennuksen kivijalasta, kaivosta sekä putkista.

Emmy Achtén huvila, eli Kili, 1906–1962 – Killingholman eteläinen huvila

Turholman (Tullisaaren) kartanon vanha päärakennus lähiympäristöineen oli erotettu kartanon pääosasta ja vuonna 1904 kartanon päärakennuksena toimi af Lindforisien huvila, eli nykyisin Aino Acktén huvilana tunnettu komea rakennus. Killingholman eteläosa kuului noihin aikoihin edelleen Turholman kartanolle. Aino Ackté puolisoineen luovutti tuon osan Acktén äidin, laulajatar Emmy Achtén, käyttöön vuonna 1906. 

Uudelle eteläosan emännälle rakennettiin valkoinen huvila, jonka piirustukset tilattiin arkkitehtitoimisto Valter Jung & Emil Fabriciukselta. Huvila oli Ainon lahja äidilleen. Luultavasti suunniteltu huvila olisi ollut liian kallis toteuttaa, sillä rakennettu huvila oli suunnitelmaa pienempi. Asuinpinta-alaa oli kuitenkin noin 190 m². 

Ainon ja Emmyn huvilat olivat vastapäätä toisiaan, vaikkakin niiden välissä oli salmi ja soutumatka. Emmy viihtyi huvilallaan puolitoista vuosikymmentä, kunnes sairastui vakavasti vuonna 1922. Siitä eteenpäin huvilaa vuokrattiin lyhytaikaisesti aina kesä kerallaan. 

Aino Ackténin tytär, Glory Leppänen, on kuvaillut huvilaa seuraavasti:

”Killingholmaan mennään Tuurholmasta salmen yli veneellä. Rannasta nousee sokkeloinen polku ylös huvilalle. Rannassa on uimahuone ja Irmelin-niminen soutuvene. Emmy Achtén huvila on sijannut kallion nyppylällä: alakerrassa on ollut talon mittainen lasikuistin tapainen olohuone. Taaempana oli sali, jossa oli piano. Yläkerrassa oli monta huonetta ja loggia, eli parveke, jossa on seinät. Parveke kuului Irma-tädin huoneeseen, joka oli talon kaunein. Se oli varattu Emmy Achtén toiselle tyttärelle Irma Tervanille, joka joskus saapui lyhyelle käynnille Suomeen”.

Turholman kartano myytiin vuonna 1929 Helsingin kaupungille. Kauppaan sisältyi myös Killingholman eteläpuolikas huviloineen. Tästä eteenpäin noin parisen kymmentä vuotta, 1930- ja 1940-luvuilla, huvilaa vuokrasi kaupungin henkikirjoittaja Theodor Telas. Hänen aikanaan huvila sai myös vihreän ulkoasun.

1950-luvun alussa huvilan vuokralaisina olivat Aarne Aarnio sekä Erik Krogerus. Heidän jälkeen kaupunki vuokrasi huvilan Helsingin sos.dem. nuorison aluejärjestölle. He nimesivät paikan Killiksi ja julkaisivat muutaman numeron lehteä nimeltä ”Killin kilta”. Nuorison tuoma elämä oli vilkasta, erityisesti iltasaikaan. 

Vähitellen Killin käyttö väheni ja huvilan remontointitarve vain lisääntyi. Niinpä aluejärjestö päätti vuonna 1962 purkaa vuokrasopimuksensa. Kaupunki purki Killin, Emmy Achtén huvilan, pian tämän jälkeen, sillä rakennusta ei näy enää vuoden 1964 ilmakuvassa. 

Tänä päivänä huvilan vähäisiä kivijalan jäänteitä voi tarkkasilmäinen havaita sammaleen ja ryteikön seasta. 

Mistä Killingholma on saanut nimensä?

Saaren nimen alkuperästä en ole löytänyt varsinaista tiedonlähdettä, mutta saaren suomenkielinen nimi tulee sen ruotsinkielisestä nimestä Killingholmen. Killing tarkoittaa ruotsiksi vuohen lasta (=getunge), eli kiliä, ja holme tarkoittaa pientä saarta tai luotoa. Muinasiruotsissa –ling päätettä käytettiin tarkoittamaan nimenomaan pientä. Onko saarella sitten kasvatettu kilejä vai onko viittaus nimenomaan haettu saaren pienelle koolle, sitä voi jäädä spekuloimaan. 

Kommentoi alle, mikäli tiedät jotain Killingholman nimen alkuperästä. 



Killingholma on varustettu upeilla maisemilla ja satumaisella luonnolla.


Kuvat: © Lahtinen, Laajasalo-syndrooma, 2022

Lukusuositus: Jan Strangin kirjassa, jota olen käyttänyt tämän kirjoituksen lähteenä, löytyy kuvia Hougbergin sekä Emmy Achtén huviloista. Tekijänoikeuksia kunnioittaen en niitä blogissani julkaise. 

Aiheesta muualla/lähteet: Strang, J. (2016). Saaristounelmia Helsingissäs. Vartiosaaren ja Helsingin itäsaariston pienten saarten historia. Antiikki-Kirja. Helsinki. s. 247–251.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koko perheen kesäteatteri – Laajasalon huvilateatteri

Vierailu Napolissa – ilman, että tarvitsee poistua saarelta

Seurojentalo – koulusta ja seuroista palokunnantaloksi